sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ei se masu menoa haittaa

                                   Hei, pahoittelen tooosi pitkää postauksetonta aikaa. Suurimmaksi syyksi tälle on tietenkin koulukiireet ja myöskin vanhojentanssijutut, joiden takia en ole tallille oikein päässyt. Valoisaa aikaa alkaa pikkuhiljaa olemaan jo enemmän, mikä on tietenkin hyvä asia, mutta kuvaajaa ei aina paikalle saada ja siksi en ole postaillutkaan nyt. Tänään saatte kuitenkin jonkinlaisen kuulumispostauksen ja kuvia tältä päivältä. Tallille mentiin joskus 12 aikoihin ja otettiin vaan Sade liikutukseen, sillä Voittohan on nyt "sairaslevossa" pienen hiusmurtuman takia. Sade pääsi mun kanssa peltoilemaan ja luntakin oli tullut aika riittävästi. Siellä tosiaan sai tarpoa ihan reilusti, mutta Sadehan meni semmoista vauhtia, että... ei ainakaan paksu lumikerros ja suuri masu menoa hidastanut. Laukkailtiin aika reippaasti muutamat kierrokset, jonka jälkeen siirryttiin kentälle rauhoittelemaan tilannetta. Sadehan olisi jatkanut vaikka kuinka pitkään, vaikka oli jo aika uupunut siitä tarpomisesta. Tallissa Sade sai hyvän palvelun, ruokaa ja melassivettä + fleeceloimi niskaan. Heiniä se ei jostain syystä halunnut syödä, ehkä siinä oli joku outo maku tai sitten Sade oli vielä ihan täpinöissä peltolaukkailuista. Eipä tässä sen enempää selitellä tarvitse, mennäänpä niihin kuviin, jotka Elina jälleen kerran räpsi, kiitoksia taas niistä! 













lauantai 6. helmikuuta 2016

Pulkkaratsastusta lumipyryssä...

                             sekä Voiton toinen ratsastuskerta. Kyllä vain, kuulitte oikein, en olekaan nyt vähään aikaan päässyt postailemaan, mutta Voitolla tosiaan oli jo eka ratsastuskerta jo aiemmin ja arvaatkaa kuka kävi poitsun selässä ekalla (myös tokalla kerralla)? Pikkusiskoni ja luottokuvaajani Elina toimi nyt koekaniinina ja hyvin on mennyt poitsun kanssa. Hienosti osaa kuitenkin käyttäytyä, sekin tuli huomattua, että kun tänään oli Voiton toinen ratsastusharjoitus niin, vaikka metsässä ammuskeltiin, ei Voitto pahemmin siitä hermostunut. Itse mä vähän hyppäsin kauemmas Voitosta, ettei sitten talloisi mua, sillä olin vain tukihenkilönä siinä vieressä kävelemässä ja toki räpsäsin muutaman kuvan Elinasta ja Voitosta. Hienosti meni... Voitto vaan näyttää vieläkin niin varsalta ja keskenkasvuiselta, vaikka se onkin jo kooltaan ihan tarpeeksi iso. Mutta siis tällaista oli tänään Voiton kanssa ja Sateella taas oli omat juttunsa. Nimittäin kokeiltiin taas pitkästä aikaan pulkkaratsastusta, äiti ja Elina pääsi molemmat pulkkailemaan ja minä tuttuun tapaan kuskina. Kivaa oli kyllä ja mulle ehkä vähän helpompaa kun sai istuskella tutun ja turvallisen pollen selässä ja Sade ei edes sano mitään pulkasta, menee vain kuin höyryveturi eteenpäin. Pulkkailu ei itsessään kestänyt niin kauan ja oli aika kevyttä Sateelle niin ratsastin pellolla vielä jonkun aikaa ilman lisävarusteita ja pulkkaa. Samalla lunta alkoi pyryttää ihan mukavasti ja joutui pitää melkein silmiä kiinni, kun lumihiutaleita puski mukavalla teholla. Ja vihdoin kun päästiin valoisan aikaan tallille koko porukalla, mulla on teille kuviakin jaettavaksi, jippii! Kuvista iso kiitos jälleen Elinalle! Siinä oli tämän päivän pölötykset, katsotaan jos vaikka jaksaisin/saisin sen kysymyspostauksenkin väsättyä jossakin kohtaa tänne!




Siinä se nyt on, valmis ratsukko :)

Ensin vähän alkulämmittelyä ilman pulkkaa...
Ja sitten pulkan kanssa...


C) äiti








Löytyikö näistä kuvista lempparia?

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Mitäs minä aktiivinen bloggaaja?

                Noohhh, voittekin hyvin arvata, että mulla ei ole ollut aikaa eikä jaksamusta bloggaamiseen, koska ylipäätään ei olla päästy tallille valoisan aikaan, eikä kuviakaan ole siksi tullut. Se pistää vähän laiskaksi ainakin mut, oishan se eriasia jos olisi edes jotain kivojakin kuvia teille jaettavaksi, mutta eipähän tietenkään. Onneksi ollaan etenemässä reippaasti kohti kevättä ja valoisa aika alkaa pikkuhiljaa lisääntymään. Ja toinen juttu, koska opiskelut painaa päälle niin en ole päässyt talleilemaankaan enää kuin harvakseltaan. Kaikennäköistä pikku hommaa aina ja deadlinetkin muutamista eri aineista samalle päivälle, niin en vaan ole jaksanut enää tulla tänne tarinoimaan. Nyt kuitenkin tämmöinen pikapäivytys muutamine kuvineen tiedossa. Tietenkin mistä muusta kuin heppajutuista! Tänään oli luvassa aamutalli, eli tuttuun tapaan herätys 4:40, kuudelta perillä jne. Siinä sitten hoidettiin talliaskareet ihan mukavasti, joskin vähän vetelästi jälleen. Nyt on ollutkin vähän taukoa aamutalleista, ehkä siksi kroppakin vähän huusi hoosiannaa. Mutta juu, Sade ja Voitto pitivät tänään vapaata ja hoidettiin ne vaan. Voitto sai tässä eilen tarhakaverikseen 4vee ruunan ja niiden leikit on ollut aika hurjia. Ehkä se selittääkin Voiton väsymyksen ja väkirehujen syömättömyyden. Sateelle oli "ilmestynyt" jonkinmoinen haava etujalkaan ja se oli aika turvoksissa, siksi Sadekin sai viettää vapaata, vaikka tarkotus olikin aluksi mennä ridailemaan. Vietiin hepat ulos ja katseltiin hetki niiden meininkiä. Siellä oli selvästi kinastelua ihanasta ruunasta aidan toisella puolella ja pientä ruunien välistä painimista. Mutta selitykset sikseen, huomenna onkin koulupäivä, joten tämä jäi vähän lyhyeksi, mutta kuvia siis vielä! Kuvat nappasi jälleen kerran Elina!





Älkää välittäkö mun vammasista ilmeista :D

"Mutkun siel oli joku tumma hyypiö, mä näin sen."

Iloisia heppoja päiväjumpalla...



Kysymyspostaus tulee ensi viikolla jossakin kohtaa, sitä odotellessa! :)

torstai 7. tammikuuta 2016

On aika kysyä...

                                      mitä vaan mieleen juolahtaa. Nimittäin lupailinkin jo joulukuun puolella tehdä kysymyspostauksen, mutta ei saatu kysymyksiä vielä kasaan. Toki teen erikoispostauksia enemmänkin, kunhan ehdotuksia tulisi. Tarvitsen siis avukseni teitä lukijoitani, jotta saadaan tänne blogin puolellekin jotain ekstraa välillä. Tavoitteena olisi ainakin joka kuukausi tehdä edes yksi erikoispostaus, tämä on nyt vähän niinkuin uudenvuodenlupaus samalla. Ei mulla paljoa muuta asiaa ollutkaan. Heppajutuista sen verran, että meillä piti tänään olla iltatalli, mutta näin kovilla pakkasilla autot eivät aina toimi, mikä tarkoittaa sitä, että voi tulla jonkinmoisia suunnitelmanmuutoksia. Meille kävi nimittäin juurikin noin mitä edellä mainitsin, auto ei lähtenyt käyntiin. Myöhemmin pienten lämmitysviritysten ja odottelun jälkeen auto heräsi henkiin ja lähdettiin tallille. Iltatalli jouduttiin perumaan, sillä auton uudelleen käynnistymisestä ei ollut tietoakaan, mutta käväistiin vain katsomassa hepat, loimittamassa ja juottamassa melassivettä, auto oli siis käynnissä koko sen ajan. Saatiin heppojen asiat kuntoon ja sit kotio. Että semmoinen päivä, vähän harmittaa, kun ei päässyt iltatallia tekemään, mutta pakkaset kun pakkaset... Huomenna olisi uusi yritys iltatallin suhteen, jos saadaan se auto toimimaan. Tähän perään vielä kuvia tiistailta, jotka otti tietenkin Elina! Pahoittelut osittain tärähtäneistä kuvista, halusin laittaa noita, vaikka ei ole laadultaan parhaimpia :)






loimiratsastus ei ollutkaan ihan hyvä idea, kun ei loimikaan tahtonut lämmittää jalkojani ja valui muutenkin...
Kysymyksiä kehiin vaan! :) Ei tässä mitään kiirettä ole sitä kysymyspostausta tehdä, sitten kun on edes muutamia kysymyksiä kasassa, niin teen sen postauksen.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Vihdoin tuli talvi!

                                         Jes, nyt ollaan saatu lunta ihan kiitettävästi sekä myös kunnon pakkaset. Tätä oltiin jo odotettu... Nyt seuraakin pieni päivitys heppajuttuihin ja tietysti talvisia kuvia. En nyt jaksa kirjotella paljoa, mutta kerron vain lyhyesti, mitä ollaan tässä puuhasteltu. Ollaan siis loman aikana tehty mukavasti aamu-ja iltatalleja, mutta nyt vuoden vaihtuessa tallivuorot väheni taas, sillä koulut alkaa ensi viikolla, eikä enää päästä arkisin auttelemaan tallihommissa. Sunnuntaina tehtiin aamutalli sekä liikutettiin pollet. Mentiin peltolenkkiä ympäri, tuttuun tapaan Voitto kärryillä, minä Sateella. Muutaman lenkin jälkeen todettiin olevamme niin jäässä (sormista ja varpaista), että lopetettiin siihen. Sade ja minä toki jatkettiin omia juttujamme. Käväistiin kentällä alkuun, Sade tuntui aika kivalta. Menin vähän ravia, mutta siirryinkin vielä peltolenkille, kun kentällä oli vähän ruuhkaa. Sade oli ihan innoissaan pellolla ja otettiin pari pätkää laukkaakin. Kivasti meni ja siihen lopetettiin. Tänään ei ollut tallivuoroja ollenkaan, joten mentiin vaan liikuttamaan hepoiset. Taas sama peltolenkkirumba, mitä sunnuntainakin, paitsi astetta reippaamman mamman kyydissä. Huomasi, että virtaa löytyi ja tammuska olisi halunnut mennä täysiä. Jouduttiin kuitenkin tyytymään raviin. Kentällä päästiin laukkaamaan ja hyvinhän se laukka kuitenkin pyöri. Ehkä pienen lumihangen ansiosta Sadekin nosteli koipiaan paremmin, eikä laahustanut. Elina ratsasti vielä mun jälkeen ja kuvailtiin toisiamme siinä. Kameran akku vaan oli aika vähissä, siksi kuvia ei tullut niin paljon muustakuin laukasta. Mutta tässä kuitenkin nämä kuvat tähän loppuun. Kaikki kuvat (C) Elina, (Huom, peltoilukuvat on otettu kärryiltä).














Löytyikö suosikkia näistä kuvista?